Etusivu / Hallinto / Kuntatalous

Savitaipaleen kunnan vuoden 2009 tilinpäätös

Savitaipaleen kunnan tilinpäätös vuodelta 2009 on alijäämäinen 505 227 euroa kun se talousarviossa oli alijäämäinen 173 027 euroa. Vuosikate ei kata poistoja.

Savitaipaleen väkiluku kääntyi jälleen laskuun, vuodenvaihteen väkiluku oli 3957 ja vähennystä on 66 henkilöä. Kuntaan muutti vuoden aikana 141 henkilöä ja kunnasta muutti muualle 163 henkilöä.

Vuotuisesta toiminnasta saatavien tuottojen ja kulujen erotus eli toimintakate oli -19,8 miljoonaa euroa eli kasvua edelliseen vuoteen oli 7,7 prosenttia. Toimintatuotoilla katettiin 23 prosenttia toimintakuluista, verotuloilla 39 prosenttia ja valtionosuuksilla 38 prosenttia. Verotuloja kertyi 10,4 miljoonaa euroa. Verotulot nousivat vuoteen 2008 verrattuna 3,3 prosenttia. Valtionosuudet olivat 9,9 miljoonaa euroa ja ne nousivat vuoteen 2008 verrattuna 11,6 prosenttia.

Tilinpäätöksessä tuloslaskelman välituloksena saatava vuosikate on 589 504 euroa. Suunnitelman mukaiset poistot vuonna 2009 olivat 981 700 euroa. Alijäämää kunnalle kertyi kaikkiaan 505 227,22 euroa.

Talonrakennuksen investoinnin suurimpana kohteena oli kunnantalon maaseutusiiven remontti. Investointien tulorahoitusprosentti oli vuonna 2009 86,47 prosenttia.

Kunnan lainamäärä oli vuoden 2009 lopussa 177 676 €, 45 €/as (v. 2008 71 €/as.) ja kuntakonserninlainakanta oli 4 miljoonaa euroa. Omavaraisuusaste, joka mittaa kunnan vakavaraisuutta, alijäämän sietokykyä ja kunnan kykyä selviytyä sitoumuksista pitkällä tähtäyksellä, on Savitaipaleen kunnassa 78,8 prosenttia. Kuntatalouden keskimääräinen omavaraisuusaste on 70 prosenttia eli näin mitattuna Savitaipaleen velkaantumiskehitys on keskimääräistä parempi.

Kutsutaksireittejä oli viisi, Heituinlahti, Kuivanen, Monola, Ahonikki ja Kaihtula. Kunta osallistui 83 seutulipun hankintaan ja kunnan tuki seutuliikenteelle oli 3 490 euroa.

Nuorten työllistämistuella voitiin tarjota yrityksessä kesätyöpaikka 89 nuorelle yhteensä 46 yrityksessä.

Perusopetus on mukana Opetushallituksen organisoimassa perusopetuksen laadun kehittämistyössä: Kelpo- erityisopetuksen ja tehostetun tuen, opiskelija- ja oppilashuollon sekä oppilaanohjauksen kehittämishankkeet. Lisäksi peruskoulut ovat mukana kerhotoiminnan kehittämistyössä. Opetushallitus koordinoi kehittämishankkeita. Kirkonkylän ja Europaeuksen koulut ovat mukana KiVa-kouluhankkeessa, jonka tavoitteena on ennalta ehkäistä koulukiusaamista sekä löytää työtapoja kiusaamisen käsittelyyn. Perusopetuksessa painotetaan lukuvuoden aikana pedagogista kehittämistyötä.

Lukion opiskelijamäärä on ollut noin 70 päiväopiskelijaa.

Savitaipaleen kunta sopi kansanterveystyön ja sosiaalipalveluiden järjestämisvastuun siirtymisestä Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirille 1.1.2009. Sairaanhoitopiirin perussopimuksen muutoksella muodostettiin Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyi piirille vuoden 2010 alusta.

Sosiaali- ja terveyspiirin valmistelu eri työryhmissä ja uuteen tietojärjestelmään vaihtaminen vei runsaasti työaikaa koko henkilöstöltä, mikä näkyy annettujen palveluiden määrissä. Henkilöstölle järjestettiin paljon ohjelmiston käyttökoulutusta ja sen vuoksi jouduttiin palkkaamaan sijaisia sekä vastaanotolle että vuodeosastolle, mistä aiheutui lisäkustannuksia.

Savitaipaleen väestöstä yli 65-vuotiaita on 30 %. Perusturvan palvelurakenne painottuu yhä enemmän vanhusten huoltoon ja siksi kotihoitoa on kehitetty ja kotihoidon saatavuutta kaikkina vuorokauden aikoina on parannettu. Siitä huolimatta laitoshoidon kuormitus on ollut hieman yli 100 %.

Tilinpäätöslukemia:

TP 2009TP 2008TP 2007
Asukasluku395740254075
Tuloveroprosentti19,518,518,5
Päätoiminen henkilöstö288285280
Käyttömenot, milj. euroa25,825,023,2
-euroa/asukas653062115692
Verotulot, milj. euroa10,410,19,4
-euroa/ asukas262825022314
Valtionosuudet, milj. euroa9,98,97,9
-euroa/ asukas251522151929
Vuosikate, milj.euroa0,590,690,79
-euroa/ asukas149170194
-vuosikate % poistoista-60,182,599,2
Tulorahoitus (sanallinen arvio)86,572,278,9
Investoinnit netto, milj. €0,70,91,0
Velka vuoden lopussa, milj. euroa0,180,280,39
-euroa/ asukas457195
Tilikauden tulos €-505 227-145 839-6 395

Savitaipaleella 29.3.2010
Virpi Myllyharju
taloussihteeri