Rakennusjärjestys

1. luku
SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET

1 § SOVELTAMISALA

Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten ja määräysten lisäksi on Savitaipaleen kunnassa noudatettava tämän rakennusjärjestyksen määräyksiä, jos oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa, asemakaavassa tai Suomen rakentamismääräyskokoelmassa ei ole asiasta toisin määrätty (MRL 14 § 4 mom.).

2 § RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN

Kunnan rakennusvalvontaviranomaisena toimii johtosäännössä määrätty lautakunta, jonka alaisena toimii rakennustarkastaja.

Päätösvallan siirtämisestä määrätään johtosäännössä.

2. luku
LUPAJÄRJESTELMÄT

3 § TALOUSRAKENNUKSEN LUVAN-/ ILMOITUKSENVARAISUUS

Lupamenettelyn asemesta jo olevaan asuntoon kuuluvan tai maatalouden harjoittamisen kannalta tarpeellisen, pienehkön, enintään 20 m2:n suuruisen muun talousrakennuksen kuin saunarakennuksen rakentamiseen asemakaava-alueen ulkopuolella sovelletaan ilmoitusmenettelyä.

Lupamenettelyn asemesta jo olevaan asuntoon kuuluvan, asemakaavassa osoitetun, pienehkön, enintään 10 m2::n suuruisen muun talousrakennuksen kuin saunarakennuksen rakentamiseen sovelletaan ilmoitusmenettelyä.

4 § TOIMENPITEIDEN LUVAN-/ILMOITUKSENVARAISUUS

Maankäyttö- ja rakennuslain 126 §:n ja asetuksen 62 ja 63 §:n nojalla määrätään toimenpideluvan hakemisesta tai ilmoitusmenettelyn soveltamisesta kunnan eri osa-alueilla seuraavasti

Osa-alueet:

1. Asemakaava-, ranta-asemakaava- ja oikeusvaikutteiset yleiskaava-alueet

2. Muut alueet.

TOIMENPIDELUPA HAETTAVAT
ILMOITUS TEHTÄVÄI
Toimenpide: Kunnan osa-alue
12
1) Rakennelma (rakentaminen)
- katos >10 m2 I I
- vaja I I
- kioski T T
- käymälä I -
- esiintymislava T I
- muu vastaava rakennelma I I
2) Yleisörakennelma (perustaminen tai rakentaminen)
- urheilupaikka T I
- kokoontumispaikka T T
- asuntovaunualue tai vastaava T T
- katsomo T I
- yleisöteltta tai vastaava (tilap. < 1 kk) I I
3) Liikuteltava laite
- asuntovaunun tai –laivan tai vastaavan pitäminen paikallaan sellaista käyttöä varten, joka ei liity tavanomaiseen retkeilyyn tai veneilyyn T T
4 ) Erillislaite (rakentaminen)
- masto > 10 m *) T T
- piippu > 10 m *) T T
- varastointisäiliö T T
- hiihtohissi T T
- muistomerkki T T
- suurehko antenni T T
- tuulivoimala > 10 m *) T T
- suurehko valaisinpylväs tai vastaava T -
5) Vesirajalaite (rakentaminen)
- suurehko laituri > 5 vp tai > 10 m T T
- muu vesirajaa muuttava tai siihen olennaisesti vaikuttava rakennelma, kanava, aallonmurtaja tai vastaava T T
6) Säilytys- tai varastoalue (järjestäminen)
- muusta alueesta erotettu suurehko varastointi- tai pysäköintialue taikka tällaiseen verrattava alue T T
7) Julkisivutoimenpide
- rakennuksen julkisivun muuttaminen T I
- kattomuodon, katteen tai sen värityksen muuttaminen T -
-ulkoverhouksen rakennusaineen tai värityksen muuttaminen T I
- katukuvaan vaikuttavan markiisin asettaminen I I
- ikkunajaon muuttaminen I -
8) Mainostoimenpide
- muun kuin luonnonsuojelulaissa säädetyn rakennelman, yli 0,5 m2 tekstin tai kuvan asettaminen ulkosalle mainos- tai muussa kaupallisessa tarkoituksessa taikka ikkunaa peittävän mainoksen pysyvä tai pitkäaikainen asettaminen T I
9) Aitaaminen (rakentaminen)
- rakennettuun ympäristöön liittyvä erottava kiinteä aita tai kadun reunusmuuri T I
10 ) Kuntakuvajärjestely
- muut kunta- tai ympäristökuvaan merkittävästi ja pitkäaikaisesti vaikuttavat järjestelyt ja muutokset T I

*) Tapauskohtaisesti harkitaan, tarvitaanko mahdollisesti rakennuslupa.

1-10 kohdissa tarkoitettu lupa ei ole tarpeen, jos toimenpide perustuu oikeusvaikutteiseen kaavaan.

Sellaiset pihamaan rakenteet ja laitteet, jotka eivät edellytä lupa- tai ilmoitusmenettelyä, on kuitenkin rakennettava säädösten ja määräysten mukaiselle etäisyydelle naapurin rajasta ja rakennuksista, niiden on sopeuduttava ympäristöön eikä niistä saa aiheutua naapurille kohtuutonta haittaa.

Ilmoitukseen on liitettävä tarpeellinen selvitys toimenpiteen laajuudesta ja laadusta.

Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tulee ilmoituksen sijasta edellyttää rakennus- tai toimenpideluvan hakemista, jos se yleisen edun tai naapurien oikeusturvan kannalta on tarpeen (MRL 129 § 2 mom.) Rakentamiseen tai muuhun toimenpiteeseen voidaan ryhtyä, jollei rakennusvalvontaviranomainen 14 päivän kuluessa ilmoituksen vastaanottamisesta ole edellyttänyt luvan hakemista ilmoitettuun hankkeeseen (MRL 129 § 2 mom.).

Ilmoitus raukeaa, ellei toimenpidettä ole aloitettu ja saatettu loppuun kolmen vuoden kuluessa.

5 § PURKAMISEN JA MAISEMATÖIDEN LUVANVARAISUUS

Purkulupa (MRL 127 §)

Maankäyttö- ja rakennuslaki säätävät purkamisen luvanvaraiseksi eräin poikkeuksin asemakaava-alueilla ja alueella, jolla on voimassa lain 53 § mukainen rakennuskielto, tai jos alueen yleiskaavassa niin määrätään.

Maisematyölupa (MRL 128 §)

Maisemaa muuttava maanrakennustyö, puiden kaataminen tai muu näihinverrattava toimenpide edellyttää lupaa, mikäli lain 128 § 2-4 momentissa ko. toimenpidettä ei erikseen vapauteta lupamenettelystä.

3. luku
RAKENTAMISEN SIJOITTUMINEN JA YMPÄRISTÖN HUOMIOON OTTAMINEN

6 § SIJOITTUMINEN

Etäisyydet

Rakennuksen etäisyyden rakennuspaikan rajasta tulee olla yhtä suuri kuin rakennuksen korkeus kuitenkin vähintään viisi (5) metriä, ellei asema- tai ranta-asemakaavassa muuta esitetä.

Rakennuksen etäisyyden toisen omistamalla tai hallitsemalla maalla olevasta rakennuksesta tulee olla vähintään kymmenen (10) metriä, palovaarallisen rakennuksen vähimmäisetäisyyden tulee olla vähintään kaksikymmentä (20) metriä.

Rakennuksen etäisyyden tiestä tai muusta ympäristömelua aiheuttavasta kohteesta tulee olla sellainen, että rakennuspaikalle jää riittävästi oleskeluun tarkoitettuna piha-aluetta, jonka melutaso ei ylitä päivällä 55 dBA ja yöllä 50 dBA (uusien alueiden osalta kuitenkin 45 dBA) ja loma-asuntojen osalta enintään 45 dBA ja yöllä 40 dBA (Vnp 29.10.1992/993).

7 § RAKENNUSTEN SOVELTUMINEN RAKENNETTUUN YMPÄRISTÖÖN JA MAISEMAAN

Maisema ja luonnonympäristö

Rakennusten sijainnin rakennuspaikalla tulee olla sellainen, että maiseman luonnonmukaisuus mahdollisuuksien mukaan säilyy.

Maisemallisesti merkittävillä peltoalueilla rakentaminen tulee sijoittaa mahdollisuuksien mukaan olemassa olevien pihapiirin ja metsäsaarekkeiden tuntumaan.

Rakentamisessa on mahdollisuuksien mukaan säilytettävä rakennuspaikan luonnonmukaisuus sekä säästettävä arvokkaita kasvillisuuden reunavyöhykkeitä, luonnon merkittäviä kauneusarvoja ja erikoisia luonnonesiintymiä kuten siirtolohkareita, kauniita yksittäispuita jne.

Rakennettaessa avoimeen maastoon tulee erityistä huomiota kiinnittää rakennuksen korkeusasemaan, muotoon, ulkomateriaaleihin ja väritykseen.

Rakennuspaikka tulee tarvittaessa sopivin istutuksin liittää ympäröivään maisemaan.

Rakennustyön yhteydessä vaurioitunut tai muuten ympäristöä rumentava osa pihamaasta on istutuksin ja alueen käyttöön liittyvin järjestelyin saatettava kokonaisuuteen sopivaan asuun.

Oleva rakennuskanta

Rakennettaessa olevien rakennusten yhteyteen on rakentamisen sovelluttava noudatettuun rakennustapaan ja olemassa olevaan rakennuskantaan sijoituksen, koon, muodon, ulkomateriaalien, värityksen sekä julkisivun jäsentelyn osalta. Rakennuspaikalla rakennusten tulee muodostaa ympäristökuvaltaan sopusuhtainen kokonaisuus.

8 § YMPÄRISTÖN HOITO JA VALVONTA

Ympäristön hoito

Rakennettu ympäristö on pidettävä rakennusluvan mukaisessa käytössä ja siistissä kunnossa (MRL 167 § 1 mom.).

Asemakaava-alueella sijaitsevat rakentamattomat tontit tulee pitää siisteinä tavaroiden ja kasvillisuuden suhteen.

Ympäristöön olennaisesti vaikuttavien ulkovarastojen, kompostointi- tai jätesäiliöiden tai jätekatosten ympärille on tarvittaessa istutettava näkösuoja tai rakennettava aita.

Ympäristön valvonta

Kunnan rakennusvalvontaviranomainen suorittaa jatkuvaa maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettua ympäristön hoidon valvontaa sekä pitää tarvittaessa katselmuksia päättäminään ajankohtina.

9 § AITAAMINEN (rakennettu aita)

Aidan tulee materiaaleiltaan, korkeudeltaan ja muulta ulkoasultaan soveltua ympäristöön.

Katua tai muuta yleistä aluetta vastassa oleva kiinteä aita on tehtävä kokonaan tontin tai rakennuspaikan puolelle. Aita on tehtävä niin, ettei siitä aiheudu haittaa liikenteelle.

Aidan, joka ei ole naapuritontin tai –rakennuspaikan rajalla tekee ja pitää kunnossa tontin tai rakennuspaikan haltija.

Tonttien tai rakennuspaikkojen välisen aidan tekemiseen ja kunnossapitämiseen ovat kummankin tontin tai rakennuspaikan haltijat velvolliset osallistumaan puoleksi kumpikin, jollei velvollisuuden muunlaiseen jakamiseen ole erityistä syytä. Mikäli asiasta ei sovita, siitä päättää rakennusvalvontaviranomainen.

Tontille tai rakennuspaikalle rakennettava aita, ellei sitä sijoiteta rajalle, tulee sijoittaa siten, että se on piha-alueiden järjestelyjen kannalta tarkoituksenmukainen ja huollettavissa. Liikenneturvallisuuden parantamiseksi tulee risteyksen näkemäalue pitää vapaana.

10 § PIHA-ALUE / PIHAMAA

Rakennuspaikan kuivana pito

Rakennuspaikan salaoja-, sade- ja sulamisvesien haitaton johtaminen on järjestettävä. Pinta- ja kuivatusvesiä ei saa johtaa jätevesiviemäriin eikä tonttialueen ulkopuolelle.

Pihamaan korkeusasema

Pihamaan korkeusaseman tulee sopeutua ympäristön korkeusasemiin. Uudis- ja lisärakentamisen yhteydessä pihamaa tulee suunnitella ja toteuttaa niin, ettei rakentamisella lisätä pinta- ja sadevesien valumista tontin rajan yli naapurin puolelle.

Liikennejärjestelyt

Liittymässä katuun tai tiehen sekä rakennuspaikan sisäisissä järjestelyissä on otettava huomioon liikenneturvallisuus. Uuden liittymän rakentamiseen on toimenpideluvan lisäksi saatava tienpitäjän suostumus.

Maanalaiset johdot ja rakenteet

Rakennuspaikalla ja sen läheisyydessä käytössä olevat maanalaiset johdot ja rakenteet on kaivamistoimenpiteiden suunnittelun yhteydessä selvitettävä.

11 § OSOITEMERKINTÄ

Milloin rakennus ei ulotu katuun, muuhun liikenneväylään tai tontin sisäiseen liikennealueeseen taikka sen välittömään läheisyyteen, osoitenumero tai sen osoittava ohjaus on sijoitettava kiinteistölle johtavan ajoväylän alkupäähän.

Asemakaava-alueella osoitenumerot ja –kirjaimet on valaistava.

Osoitenumeroinnin on oltava toteutettuna viimeistään rakennuksen käyttöönottotarkastuksessa.

4. luku
RAKENTAMINEN ASEMAKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLA

12 § RAKENNUSPAIKKA

Rakennuspaikalle asetettavista vähimmäisvaatimuksista on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 116 §:ssä, tämän rakennusjärjestyksen rakennuspaikan on asemakaava-alueen ulkopuolella oltava pinta-alaltaan vähintään 3000 m2. Asemakaava-alueen rajasta 500 metrin etäisyydellä sijaitsevan rakennuspaikan tulee olla vähintään 5000 m2.

Uudestaan rakentaminen, peruskorjaus ja vähäinen lisärakentaminen saadaan suorittaa sen estämättä mitä edellä tässä pykälässä on määrätty, jos rakennuspaikka pysyy samana ja se täyttää MRL:n 116 §:n edellyttämät vaatimukset.

Säteilyturvakeskuksen luokittelemille radonalueille rakennettaessa tulee esittää suunnitelma radonrakentamisesta lupa-asiakirjojen liitteessä.

13 § RAKENTAMISEN MÄÄRÄ

Rakennuspaikalle saa rakentaa enintään yhden kaksiasuntoisen ja enintään kaksikerroksisen asuinrakennuksen.

Rakennuspaikalle saa lisäksi rakentaa sen käyttötarkoitukseen liittyviä talousrakennuksia.

Rakennuspaikan sallittu kerrosala saa olla enintään 10 % rakennuspaikan pinta-alasta.

Sen estämättä, mitä edellä tässä pykälässä on kokonaiskerrosalan rakennusten tai asuntojen lukumäärästä määrätty, rakennusvalvonta-viranomainen voi antaa luvan rakentaa maatalouskäytössä olevan maatilan talouskeskuksen yhteyteen siihen sopeutuvia maatilamatkailua palvelevia rakennuksia.

Rakentaminen kellariin ja ullakolle

Asemakaava-alueen ulkopuolella voidaan lupapäätöksessä sallia rakennuksen pääasiallisen käyttötarkoituksen mukaisten tilojen sijoittaminen maanpinnan alapuolelle tai ullakon tasolle, mikäli se ottaen huomioon rakennus ja sen käyttötarkoitus sekä soveltuminen rakennettuun ympäristöön on mahdollista.

5. luku
RAKENTAMINEN RANTA-ALUEELLE

14 § RAKENTAMISEN SIJOITTUMINEN JA SOPEUTTAMINEN YMPÄRISTÖÖN RANTA-ALUEELLA

Ranta-alueella sijaitsevalle rakennuspaikalle saa rakentaa yhden yksiasuntoisen ja enintään kaksikerroksisen loma- tai asuinrakennuksen.

Rakennettaessa ranta-alueille tulee erityistä huomiota kiinnittää rakennusten korkeusasemaan, muotoon, ulkomateriaaleihin ja väritykseen.

Rakennuspaikalla tulee rantavyöhykkeen kasvillisuus pääosin säilyttää ja vain harventaminen on sallittua. Muodostettavan rakennuspaikan rantaviivan pituus tulee olla vähintään 50 m.

Rakennuspaikaksi esitetyn saaren pinta-alan on oltava vähintään 1 ha.

Rakennuspaikan sijaitessa saaressa on rakennuslupaa haettaessa annettava selvitys käytettävästä auto- ja venepaikasta mantereella.

Asuinrakennuksen / rakennuksen etäisyyden rantaviivasta ja sijainnin rakennuspaikalla tulee olla sellainen, että maiseman luonnonmukaisuus mahdollisuuksien mukaan säilyy. Muun kuin saunarakennuksen etäisyyden keskivedenkorkeuden mukaisesta rantaviivasta tulee kuitenkin, mikäli edellä olevasta vaatimuksesta ei muuta johdu, olla vähintään 25 metriä.

Saunarakennuksen, jonka kerrosala on enintään 25 m2, saa rakentaa edellä mainittua metrimäärää lähemmäksi rantaviivaa. Sen etäisyyden edellä mainitulla tavalla laskettavasta rantaviivasta tulee olla kuitenkin vähintään 15 metriä. Grillikatoksen tai vastaavan pienehkön rakennelman etäisyyden keskivedenkorkeuden mukaisesta rantaviivasta tulee olla vähintään 10 metriä.

Ympärivuotisen asunnon ja loma-asunnon alimman vaurioituvan lattiarakenteen tulee olla keskimäärin kerran 50 vuodessa toistuvan ylimmän tulvakorkeuden (HW 1/50) yläpuolella, mihin tulee vielä lisätä vesistön erityispiirteistä johtuva lisäkorkeus 0,3 m .... 1 m. Tämä määräys koskee myös muita rakennuksia, jos niissä on veden noususta vaurioituvia rakenteita.

6.luku
SUUNNITTELUTARVEALUE

15 § ALUEEN MÄÄRITTELY JA MENETTELYMÄÄRÄYKSET

Maankäyttö- ja rakennuslain 16 §:n 3 momentin mukaisia suunnittelutarvealueita ei ole tässä rakennusjärjestyksessä osoitettu.

7.luku
VESIHUOLLON JÄRJESTÄMINEN JA POHJAVESIALUEILLA RAKENTAMINEN

16 § TALOUSVEDEN RIITTÄVYYS

Asuinrakennusta varten tulee olla riittävästi laadultaan soveltuvaa talousvettä. Selvitys talousveden riittävyydestä ja laadusta tulee liittää lupa-asiakirjoihin.

17 § JÄTEVESIEN KÄSITTELY

Jätevedet on käsiteltävä terveyden- ja ympäristönsuojelulain mukaisesti. Selvitys ja suunnitelmat jätevesien käsittelyjärjestelmästä tulee liittää lupa-asiakirjoihin.

Erityismääräykset tärkeillä pohjavesialueilla

Tärkeillä pohjavesialueilla öljy- ja polttoainesäiliöt sekä muut vaarallisten aineiden säiliöt ja varastot tulee sijoittaa maan päälle ja varustaa suoja-altaalla.

8.luku
HYVÄ RAKENTAMISTAPA

18 § MÄÄRITTELY JA SELVITYSVELVOITE

Rakennuksen korjaamisessa on otettava huomioon kunkin rakennuksen ominaispiirteet, eikä korjaaminen saa ilman erityisiä perusteita johtaa tyylillisesti alkuperäisestä rakennuksesta poikkeavaan lopputulokseen.

9.luku
KUNNAN ERI OSA-ALUEIDEN OMINAISPIIRTEIDEN SÄILYTTÄMINEN JA TUKEMINEN

19 § MAAKUNTAKAAVA

Rakennettaessa tulee selvittää seutu- tai maakuntakaavan määräykset alueen mahdollisista kulttuuri-, luonnonympäristö- tms. arvoista, joilla voi olla merkitystä ko. hankkeen sijoittumisen tai ympäristöön sopivuuden suhteen.

10.luku
RAKENTAMINEN ALUEILLA, JOILLA ON ERITYISIÄ MAANKÄYTÖN JA RAKENTAMISEN RAJOITUKSIA

20 § ERITYISALUEET

Tärkeistä pohjavesi-, maa-ainesten otto- tms. alueista on säädetty erikseen.

11.luku
YLEISET ALUEET ASEMAKAAVA-ALUEILLA / JULKINEN YMPÄRISTÖKUVA

21 § TAAJAMAKESKUSTAN YLEISET ALUEET

Yleisille alueille rakennettaessa tai pystytettäessä pitempiaikaisia rakennelmia tai laitteita on soveltuvin osin noudatettava tämän rakennusjärjestyksen määräyksiä. Ensinnä tulee kuitenkin aina selvittää maanomistajan suhtautuminen hankkeeseen kirjallisesti, minkä jälkeen vasta oikeudelliset lupa-asian ratkaisuedellytykset ovat olemassa. Koska kyse on usein laaja-alaista harkintaa ja lausuntoja vaativasta lupa-asiasta, tulee hakemuksen käsittelemiseksi varata riittävästi aikaa.

12.luku
ASEMAKAAVOJA TÄYDENTÄVÄT MÄÄRÄYKSET

22 § LISÄMÄÄRÄYKSET

Tähän rakennusjärjestykseen voidaan liittää täydentäviä määräyksiä tai liitekarttoja vain niistä erikseen päätettäessä samassa järjestyksessä kuin rakennusjärjestyksen hyväksymisestä muutoinkin on säädetty.

13.luku
RAKENNUSTYÖN AIKAISET JÄRJESTELYT

23 § LÄHIYMPÄRISTÖN SUOJAAMINEN

Maisemallisesti arvokkaat puut ja merkittävät luonnontilaiset tontinosat tulee suojata työmaa-aikana huolellisesti. Rakennusvalvontaviranomainen voi edellyttää lupahakemuksen käsittelyn yhteydessä tai rakennustyötä valvottaessa rakentajaa laatimaan tarvittavan suojaussuunnitelman.

14.luku
JÄTEHUOLTO

24 § JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET

Kiinteistön jätehuolto tulee järjestää kunnallisten jätehuoltomääräysten edellyttämällä tavalla.

15.luku
MÄÄRÄYSTEN VALVONTA, NOUDATTAMINEN, POIKKEAMINEN

25 § POIKKEAMINEN

Kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi poiketa tämän rakennusjärjestyksen määräyksestä, jollei se merkitse määräyksen tavoitteen olennaista syrjäyttämistä.

Kun poiketaan rakennuspaikan vähimmäiskokoa, rakentamisen määrää tai etäisyyksiä koskevista määräyksistä rannoilla, lupa voidaan myöntää, mikäli rakentaminen ei vaikeuta kaavoitusta. Ennen asian ratkaisemista on hankittava kunnanhallituksen tai, jos lausunnon antaminen on annettu muun viranomaisen tehtäväksi, tämän lausunto.

16.luku
VOIMAANTULO

Rakennusjärjestys on hyväksytty Savitaipaleen kunnanvaltuustossa 15.11.2001.

Rakennusjärjestys tulee voimaan 1.1.2002.

Tällä rakennusjärjestyksellä kumotaan Savitaipaleen kunnanvaltuuston 20.2.1992 hyväksymä rakennusjärjestys.