Etusivu / Hallinto / Hallinto- ja sivistysosasto / Varhaiskasvatus / Päivähoitopaikan hakeminen

Päivähoitopaikan hakeminen

Kunnalliseen päivähoitoon hakemus tulee jättää viimeistään neljä kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan. Mikäli päivähoitopaikan tarve kuitenkin johtuu työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta eikä tarpeen alkamisajankohta ole ennakoitavissa, on päivähoitopaikkaa haettava niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan. Hakemuksia saa kunnan internetsivuilta, päiväkodeista ja päivähoitotoimistosta kunnantalolta. Toimintakauden alussa, elokuussa vapautuvien päivähoitopaikkojen hakuaika on keväällä. Päivähoitopaikkaa voi hakea ympäri vuoden

Päivähoitosuhde irtisanotaan palauttamalla kirjallinen ilmoitus lapsen hoitopaikkaan. Taannehtivasti päivähoitosuhdetta ei voi irtisanoa. Kunnan taholta ei irtisanomista voida suorittaa.