Toimitilat ja rakentaminen
Savitaipaleen kunta myy teollisuusalueelta rakennuspaikkoja yritystoimintaa varten kunnanvaltuuston erikseen päättämän hinnoittelun mukaisesti. Haja-asutusalueelta järjestetään tarvittaessa yrityksille rakennuspaikkoja erillisten neuvottelujen mukaisesti. Yritystoimintaan myös vuokrataan rakennuspaikkoja 60 vuoden vuokrasopimuksella. Vuokran suuruus on 8 % rakennuspaikan myyntihinnasta. Vuokra sidotaan kuluttajahintaindeksiin. Vuokra-aikana vuokralaisella on oikeus lunastaa alue omistukseensa. Maan vuokraamiseen liitetään aina rakentamisvelvoite.
Savitaipaleen kunta rakentaa tarvittaessa yrityskäyttöön toimitiloja. Toimitilojen vuokran perusteena on kulloinkin voimassa oleva korkotaso lisättynä pääoman vuotuisella lyhennyksellä, laskennallinen poistoaika on tällöin 25 vuotta.
Aloittavan yrityksen vuokraa voidaan alentaa ensimmäisenä toimintavuonna 30 %:lla, toisena toimintavuonna 20 %:lla ja kolmantena toimintavuonna 10 %:lla. Vuokranalennusta ei pääsääntöisesti myönnetä omistajanvaihdoksen yhteydessä, eikä tapauksissa, joissa entinen liiketoiminta jatkuu uuden yrityksen nimissä. Sen sijaan vuokranalennus voidaan myöntää jo toimivan yrityksen toimitilojen laajennuksen yhteydessä. Vuokranalennus voidaan myöntää yritykselle vain yhdelle kolmivuotisjaksolle.
Toimitilojen rakentamisesta voidaan laatia myös lunastussopimus, jossa määritellään vuokralaiselle oikeus lunastaa toimitila omistukseensa. Lunastusaika on pääsääntöisesti enintään 10 vuotta. Yrityksellä on halutessaan mahdollisuus koska tahansa lunastusaikana maksaa jäljellä oleva lunastushinta kertasuorituksena, jolloin yritys saa omistusoikeuden toimitilaan välittömästi. Ennenaikaisen lunastushinnan yhteydessä kunta voi harkintansa mukaan myöntää alennusta jäljellä olevasta kauppahinnasta enintään 15 %.
