ässämäet.jpgErja (59 v.) ja Pekka (61 v.) Ässämäki muuttivat Laukaasta Erjan kotikonnuille Savitaipaleelle Ahtialansaareen vuonna 2006, kun Erjan iäkkäät vanhemmat tarvitsivat apua. Erja on syntynyt Rovaniemellä, mutta muutti 5-vuotiaana perheensä kanssa takaisin vanhempien kotipaikkakunnalle Savitaipaleelle, jossa viihtyi lukion loppuun asti. Pekka on kotoisin Petäjävedeltä Keski-Suomesta.

Suunnitellessaan muuttoa Savitaipaleelle kumpikaan ei pelännyt sitä, etteikö töitä löytyisi. Erja työskenteli ensin myyjänä Savitaipaleen Alkossa ja sen jälkeen yli 10 vuotta vastaavana fysioterapeuttina Toimintakeskus Suvannossa. Tällä hetkellä Erja työskentelee työfysioterapeuttina Terveystalon työterveyshuollossa Lappeenrannassa, Savitaipaleella ja Luumäellä. Pekka jatkoi aiempaa automyyjän työtään Lappeenrannassa, mutta ryhtyi sittemmin yrittäjäksi ja pyörittää omaa Saimaan Ässä-palvelu -yritystään, jonka palvelutarjontaan kuuluvat myynti, markkinointi, konsultointi ja edustukset.

Oman yrityksensä ohella Pekka luotsaa myös Savitaipaleen Yrittäjät ry:tä, jonka puheenjohtajana hänellä on jo 6. vuosi menossa. Sen lisäksi hän toimii tällä hetkellä Suomen Yrittäjien elinkeinopolitiikan valiokunnan jäsenenä, Savitaipaleen kunnanvaltuutettuna sekä muissa Savitaipaleen kunnan luottamustehtävissä. Erja on puolestaan Taipaleen seurakunnan kirkkoneuvoston ja kirkkovaltuuston jäsen.

Aktiivisen pariskunnan yhteisiä harrastuksia ovat Lions Club -toiminta, luonnossa liikkuminen sekä kesäisin kalastus ja talvisin avantouinti aamuin illoin. Tämän lisäksi Erja laulaa Gospel Taipale -kuorossa, lenkkeilee perheen koirien Lumon ja Sulon kanssa sekä marjastaa ja sienestää. Pekka puolestaan harrastaa raviurheilua.

Ässämäkien mielestä Savitaipaleella on pieneksi kunnaksi hyvät palvelut, monipuoliset harrastus- ja liikuntamahdollisuudet, ihanat metsämaastot marjoineen ja sienineen sekä puhtaat vesistöt. Kirkonkylässä on uudehko koulukeskus, jossa voi opiskella ylioppilaaksi asti. Myös infrastruktuuriin on panostettu haja-asutusalueetkin kattavalla valokuituverkolla, joka mahdollistaa mm. sujuvan etätyöskentelyn.

Erjan ja Pekan terveiset potentiaalisille muuttajille: ”Savitaipale tarvitsee erilaista osaamista ja erilaisia asiantuntijoita. Maaseutua arvostavalle tämä on hyvä paikka elää. Tervetuloa!”

Teksti: Piia Vahvanen, kuva: Teemu Virtanen